Orientaatioviikko



Turvallisesti perille

Nyt on pian kaksi viikkoa elelty täällä Keniassa, ja nyt on vihdoin hetki aikaa ja jaksamista syventyä blogin päivittelyyn. Onneksi olemme melkein joka päivä kirjoittaneet päiväkirjaan, jonka avulla on helppo palauttaa viikon tapahtumat mieleen. Matka sujui osaltamme ilman hankaluuksia, noin 27 tuntia kesti matkustaa Seinäjoen kotiovelta Kisumun kotiovelle.
Meidän jengi !


Kisumun koti paljastui oikein mukavaksi paikaksi, jonne on ihana tulla rentoutumaan raskaiden harkkapäivien jälkeen. Samassa talossa on ollut suomalaisia opiskelijoita aikaisemminkin, joten paikka oli jo valmiiksi hyväksi havaittu. 


Orientaatioviikon sisältöä

Heti ensimmäisenä päivänä sunnuntaina oli tapaaminen opettajamme kanssa Maseno Universityllä, Kisumun kampuksella. Kävimme läpi kunkin harkkatoiveita alustavasti. Orientaatioviikon aikana kävimme tutustumassa moneen eri harjoittelupaikkaan. Orientaatiota ja harjoittelun aloittamista on hieman haitannut täällä vallitseva julkisten sairaaloiden lakko. Hoitajat eivät ilmeisesti ole saaneet palkkojaan muutamiin kuukausiin, ja sairaalat ovat nyt lakon takia suljettuna. 

Emme esittele vielä tässä vaiheessa tarkemmin harjoittelupaikkoja, sitten vasta kun olemme niissä päässeet tekemään kunnolla duunia. Tässä kuitenkin paikat jossa vierailimme...

Maanantai - New Life orpokoti

Tiistai - Blue Cross

Keskiviikko - County Hospital ja Main Hospital, olivat toki lakossa...

Torstai - Kenyan Kids orpojen tyttöjen koti

Perjantai - Orongo, leskien ja orpojen kylä  

Lauantai - Illanistujaiset, oli ihana päästä tanssimaan ! 

Sunnuntai - Sunnuntaikirkko, oli mielenkiintoista päästä tutustumaan paikalliseen kulttuuriin uskonnollisesta näkökulmasta. 




Fiiliksiä ja havaintoja

 - Ihmiset ovat täällä hyvin lämminhenkisiä ja toivottavat aina lämpimästi tervetulleeksi. Yhtäkään suoranaisesti töykeää tai ilkeää ihmistä ei ole tullut vastaan. 
- Täällä on LÄMMIN ! Päivisin on noin +28-30 astetta, öisin on noin +20 astetta. Hassua nyt kun oikein asiaa ajattelee, ei ole täällä kyllä kertaakaan tullut kylmä. 
- Kisumu on suhteellisen siistin oloinen kaupunki, toki roskia on ympäriinsä ja ilma on kaupungissa saasteiden takia melko paksua, mutta tilanne voisi olla paljon pahempikin.
- Afrikkalainen aikakäsitys on ehkä merkittävin asia johon täytyy totutella. Suomessa on tottunut siihen, että ajoissa täytyy olla ja mieluusti varttia aikaisemmin. Täällä ei ole niin justiinsa, aikataulut ja suunnitelmat elävät välillä melko villisti.



Tulossa varmaan pian kuvapostausta, sillä tähän tekstiin emme saaneet liitettyä kaikkia haluamiamme kuvia. Lisäksi tulossa postaus ensimmäisestä oikeasta harjoitteluviikosta.




Afrikkaterkuin, Mira ja Aleksandra

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hiekkakirppujen poistoa

Jäätävimmät hetket Keniassa ja asiaa peloista

Harjoitteluviikko erityiskoulussa