Mira ja Aleksandra in Kenya

Jaa niin että lomalle lompsis! Tässä välissä on siis hyvä muistella meidän lomaamme, joka oli siis tasan puolessa välissä vaihtojaksoa. Lomasta tulee kolmen postauksen sarja, jossa jokaisessa käydään eri kohde läpi. Vaihtomme jaksottuu siis siten, että ensimmäinen viikko on orientaatioviikko, jonka jälkeen tehdään 5 viikkoa harjoittelua, jonka jälkeen on kokonainen viikon loma. Tämän jälkeen jatketaan vielä 5 viikkoa harjoittelua, ja taasen viimeinen viikko täällä Keniassa on lomaa, eli harkkatunnit pitäisi olla kasassa siihen mennessä. Ajattelimme myös siten, että jos sattuisi harjoittelun ajalle tulemaan esimerkiksi pidempi sairasloma, pystyisi tunteja tehdä vielä kasaan viimeisellä viikolla. Lomaviikon ajankohdasta käytiin keskustelua, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut vetää kaikki harkkaviikot putkeen ja pitää lopussa kaksi viikkoa lomaa. Onneksi emme kuitenkaan päätyneet siihen ratkaisuun, sillä vieraassa kulttuurissa eläminen ja harjoittelun tekeminen on yllättävän kulut

Sairaalaympäristössä jatketaan! Yhtenä perjantaina läksimme Saaran kanssa seuraamaan muutamaa leikkausta.  Olemme tutustuneet yhden harkkapaikan kautta erääseen ortopediin, joka on aivan ihana ihminen. Hän toivotti meidät tervetulleeksi seuraamaan muutamia leikkauksiaan, mikä oli varsin mahtavaa, koska sairaalassa suoritetut harkkapäivät ovat jääneet vähäisiksi lakon takia. Sairaala, jossa vierailimme, oli yksityinen ja siten hoito siellä on hieman korkealaatuisempaa. En tiedä, oliko sairaalalla useampikin leikkausosasto, mutta se missä me olimme, oli hyvin pieni ja niin sanotusti kotoisan oloinen.  Meidät otettiin leikkausosastolle lämpimästi vastaan. Tämä ei ole kokemuksemme mukaan laisinkaan itsestäänselvyys Kenian sairaalamaailmassa.  Iloista väkeä! Leikkaustiimiin kuului tuntemamme ortopedin lisäksi anestesialääkäri, instrumenttihoitaja, valvova hoitaja ja lisäksi vielä yksi hoitaja, jonka toimenkuva muistutti lääkintävahtimestarin työtä.  Operaatio

Allu täällä Jambo! Virallisesti kaikki harkkatunnit on jo kasassa, mutta halusimme silti tehdä ylimääräisen vierailun JOOTRH-sairaalaan, Maternity Wardille. Osa meidän sairaalaharkkaa tehneestä porukastamme oli tehnyt kyseisellä osastolla muutaman päivän visiitin, ja kuullun perusteella halusimme päästä itsekin näkemään minkälainen meno kenialaisella synnytysosastolla on, vaikka varsinaisesti se ei kuulunutkaan vaihdon virallisiin tavoitteisiin. Päivä alkoi klo 7:30, ja synnytysosastolle mentä essä vastaan kävelee odottavia äitejä mahat pystyssä vaappuen. Herkistyimme pelkästä näystä, kun odottava äiti on vain niin kaunis. Osaston rakenne on simppeli; käytävältä näkee suoraan kahteen potilashuoneiseen, joissa yhdessä huoneessa on sänkyjä noin 10. Mitään yksityisyyttä ei ole, vaan äidit makoilevat vierekkäin, joskus kuulemma jopa samassa sängyssä tilan puutteen takia, ilman mitään väliverhoja. Potilashuoneita on kaksi, joista toisessa on normaalisti edenneiden raskauksien ja s

Blue Cross -päiväpartio Tervehdys taasen. Kerromme nyt eräästä päivästä, kun pääsimme Blue Cross -nimisen organisaation kautta tutustumaan kadulla asuviin poikiin ja viettämään aikaa heidän kanssaan.  Olemme täällä Kisumun kaduilla törmänneet valitettavan usein äärimmäisen surulliseen näkyyn, nimittäin pieniin poikiin jotka elävät kadulla kerjäten ja liimapullo toisessa kädessä. Vaikka nämä lapset olemme nähneet useasti, näkyyn ei koskaan turru ja sisimmän valtaa usein ahdistus ja suru. Tuona päivänä pääsimme kuitenkin kohtaamaan lapsia hieman valoisammissa merkeissä, nimittän Blue Crossin päiväpartiossa.  Syy miksi puhumme pelkästään pojista tässä postauksessa, on se että tyttölapsia ei juurikaan näy kaduilla. Kysyimme tähän syytä Blue Crossin työntekijältä, ja hän kertoi meille mm. seuraavia asioita. Katu on tytöille vaarallisempi, sillä riski joutua raiskauksen ja muun hyväksikäytön uhriksi on suuri. Tytöt mielummin sinnittelevät huonoissa olossa kotona tai paikassa

Moro vaan, täällä kirjoittelee tällä kertaa Mira.  Täällä Keniassa on paljon ihania asioita, mutta kuten hyvin saattaa arvata, ei ihmisten elämä ole täällä aina helppoa ja reilua. Kerron teille nyt yhdestä illastani mielenterveyshoitotyön harjoittelussa.  Kello oli noin kymmenen illalla, kun olin jo tunnin pyörinyt sängyssä saamatta unta. Juuri kun olin nukahtamaisillani, harjoitteluohjaajaltani alkoi paukkumaan tekstiviestejä puhelimeeni. Hän kertoi tarvitsevansa pikaisesti apuani ja kysyi "are you up for a task?" Tilanteen kuullessani puin nopeasti vaatteet päälle, keräsin mukaan suojakäsineitä, käsidesiä ja vähän käteistä. Harkkaohjaajani oli ollut ajamassa autolla kotiin, kun oli huomannut tien varressa harhailevan tytön, jonka mekko oli roikkunut nilkoissa. Yöt ovat täällä Kisumussa melkoisen viileitä, tyttö tärisi kylmästä. Harkkaohjaajani oli pikaisesti hakenut harkkapaikaltamme Kenyan Kidsin tyttökodilta puhdasta vettä, ruokaa ja toisen harkkaohjaaj