Gerontologinen harkka Orongo-kylässä

Tulimme Keniaan vaihtoon suorittamaan gerontologisen hoitotyön harjoittelun, ja mielenterveyshoitotyön harjoittelun. Suoritimme gerontologisen harjoittelumme Orongo-nimisessä kylässä, parinkymmenen minuutin tuktukmatkan päässä kaupungista. Orongossa asuu yhteensä noin 8000 asukasta. Kylässä toimii Orongo Widows and Orphans-niminen järjestö, jota johtaa sydämellinen 75-vuotias Mama Florence. Mama on koko organisaation ja toiminnan äiti, ja huolehtii yhteensä noin 30 orvosta ja leskestä, jotka asuvat Maman kodin pihapiirissä. 

                          

Toiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monille orvoiksi 

jääneille tilaisuus käydä koulut loppuun, ja leskillä ylläpitää heidän toimintakykyään mm. erilaisilla käsitöillä. Järjestön tavoitteena on myös lisätä tietoisuutta HIV-, AIDS-, hygienia-, ravitsemus-, likavesi- ja perhesuunnitteluaiheista. 

Aamuisin paikalle saapuessa saa heittää kaikille ylävitoset ja kiireisimmätkin haluavat tulla kysymään kuulumisia. 

Kylässä on kaupunkiin verrattuna vielä leppoisampi tunnelma, eikä aikataulut ole kuin suuntaa antavia. Saavumme joka aamu tunnollisesti ennen yhdeksää paikalle, mutta saamme lähes poikkeuksetta istuskella ja höpötellä tunnin ajan ennen kuin mitään tapahtuu. Toisaalta se on ollut mukavaa, sillä olemme saaneet tutustua maman vieraisiin, joita siellä ramppaa joka päivä, ja leikkiä lasten kanssa.

Teimme kotikäyntejä kylän vanhusten ja vähä-osaisten luokse. Meidän mukanamme oli aina vähintään toinen ohjaajistamme, joka toimi myös tulkkina. Vanhuksista lähes kaikki puhuivat paikallista Luon kieltä, eivätkä ymmärtäneet välttämättä sanaakaan englannin kieltä. Kotikäynneillä kysyimme kuulumisia ja vointia, selvitimme minkälaisia voimavaroja, oireita ja kipuja ikääntyneillä oli. Välillä tuntui avuttomalta, kun tiesi, että vanhuksen olisi päästävä sairaalaan lääkärin tutkittavaksi, mutta harvalla siihen on varaa. Tuntui myös hölmöltä, että meidän hoitajaopiskelijoiden piti leikkiä lääkäriä ja antaa melkein diagnooseja, että mikä vaivaa oireiden perusteella ja mikä avuksi. Onneksi usein arvostettiin suuresti pelkästään sitä, että kävimme kylässä ja juttelimme heille niitä näitä tsempaten. 

Kerran kannoimme eräälle ikääntyneelle naiselle vettä, ja saimme kiitokseksi paikallisten kanojen munia. Nainen opetti meitä myös solmimaan narua, jota hän punoo myyntiin elantonsa saamiseksi.

Kirjoitimme käynneistä kansioon kirjauksia vanhusten sen hetkisestä tilanteesta. Kansio oli hyvä siitä, että siellä oli myös edellisten kotikäyntien kirjauksia, joiden avulla pystyimme vertaamaan vanhusten vointia ja sen kehitystä suuntaan tai toiseen. 

Turhautti myös, kun niin moni kyläläisistä tarvitsisi apua. Joku tarvitsisi uusia vaatteita, osalla on luteita koko koti patjoja myöten täynnä, osan koti lahoaa ja katto pitäisi uusia. Lisäksi yleinen köyhyys saa lähes jokaisen kärsimään joko ruoanpuutteesta ja/tai lääkkeidenpuutteesta.

Yritimme parhaamme mukaan antaa yleisiä vinkkejä ja neuvoja, mutta tiedostimme myös meidän asemamme täällä opiskelijoina, ja ettemme pysty auttamaan kaikkia mutta teemme silti hyvää olemalla täällä. 

Osallistuimme myös Orongossa olon aikana erilaisiin projekteihin. Kävimme ostamassa 20 puuntaimenta jotka istutimme Maman pihalle, sekä aitatarvikkeet taimien suojaamiseksi vuohilta ja lehmiltä.

                          

Yhtenä päivänä menimme porukalla kaikki jakamaan ruokatarvikkeita ja saippuaa kylän vanhuksille.

                        

Osallistuttiin myös seksuaalikasvatustunnille, jossa puhuimme mm. seurustelusta, kuukautisista ja raskaaksi tulemisesta ja siitä mitä tehdä, jos joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi.

Mama Florence käyttää lääkekasveja parantamaan erilaisia sairauksia ja tiloja kuten malariaa, ripulia ja flunssaa. Pääsimme tutustumaan lääkekasvifarmille, ja saimme tietoa monista eri tavallisen kuuloisista kasveista, joilla on ominaisuuksia parantaa. 

Opimme harjoittelun aikana, että vanhuksista pidetään kyllä huolta perheen toimesta, mikäli siihen on varaa. Harvemmin kuitenkaan on. Joskus lapsenlapset asuvat isovanhemman luona, tai käyvät auttamassa kotitöissä tai ruoanlaitossa.

 Yleisenä ongelmana vanhuksilla on veden juomisen vähyys. Moni kertoi juovansa vain kun on jano, tai kaksi kuppia päivässä. Monilla vanhuksilla on myös yksipuolinen ruokavalio; usein pelkkää kaalia ja ugalia (maissijauhoista tehtyä kakkua). 

Täällä vanhukset kärsivät yksinäisyydestä niin kuin Suomessakin. Usein kotikäynneillä saikin kuulla, että kyllä näistä kivuista selviää mutta kun on niin yksinäistä olla. Vaikka moni asuu lähellä muita kyläläisiä, niin päivässä on silti monta tuntia viettää itseksensä...

Keniassa ei ole vanhainkoteja, vaan vanhukset saatetaan jättää oman onnen nojaan. Huomaa kuitenkin isona erona Suomen vanhuksiin sen, että täällä ikäihmiset ovat ikäänsä nähden fyysisesti hyvässä kunnossa, sillä ovat ”pakotettuja” pysymään aktiivisena ja hoitamaan asioita itse vanhoilla päivillä. Myös jatkuva kesä mahdollistaa ulkona olon ja liikkumisen. 

Harjoittelun aikana emme varsinaisesti oppineet uusia kliinisiä taitoja vanhusten hoitotyötä ajatellen, mutta sitäkin enemmän saimme perspektiiviä, miten asiat maailmalla ovat. 

Kiitollisina koko vaihtokokemuksesta palaa Suomen kamaralle jatkamaan opintoja ja työskentelemään omien vanhusten parissa.

Tulossa vielä postausta mielenterveysharkasta!