Not all about fun and games
Moro vaan, täällä kirjoittelee tällä kertaa Mira.
Täällä Keniassa on paljon ihania asioita, mutta kuten hyvin saattaa arvata, ei ihmisten elämä ole täällä aina helppoa ja reilua. Kerron teille nyt yhdestä illastani mielenterveyshoitotyön harjoittelussa.
Harkkaohjaajani oli ollut ajamassa autolla kotiin, kun oli huomannut tien varressa harhailevan tytön, jonka mekko oli roikkunut nilkoissa. Yöt ovat täällä Kisumussa melkoisen viileitä, tyttö tärisi kylmästä. Harkkaohjaajani oli pikaisesti hakenut harkkapaikaltamme Kenyan Kidsin tyttökodilta puhdasta vettä, ruokaa ja toisen harkkaohjaajani avuksi, ennenkuin lähti hakemaan minua. He olivat löytäneet tytön juomasta vettä autojen pesuun tarkoitetusta altaasta.
Jäimme toisen harkkaohjaajani kanssa tytön seuraksi istuskelemaan tien varteen, samalla kun toinen ohjaaja lähti hakemaan tytölle puhtaita vaatteita ja lämmintä vettä peseytymiseen. Tyttö ymmärsi jonkin verran englantia, mutta vastasi kysymyksiin hitaasti, yksisanaisilla vastauksilla luo'n kielellä. Mukanaan hänellä oli vain 20shillingin kolikko. Saimme tietää, että tyttö asuu pitkän ajomatkan päässä Kisumusta, ja hän kertoi tulleensa kaupunkiin kävellen. Syytä hän ei osannut sanoa. Iäkseen tyttö kertoi 19-vuotta. Kun kysyimme, haluaisiko hän huomenna mennä kotiin, hän vastasi myöntävästi. Myös siihen, kun kysyimme, muistaako hän reitin kotiin. Jäljestä päin ajateltuna, uskomme että hän ei olisi pystynyt näyttämään tietä kotiinsa. Tyttö ei haissut alkoholilta tai vaikuttanut muuten erityisen päihtyneeltä, mutta hän oli hyvin hidas kaikissa liikkeissään ja puheessaan, eikä vaikuttanut olevan täysin tietoisessa tilassa. Hän saattoi olla vaikeasti traumatisoitunut tai hänellä saattoi olla jokin mielenterveyden häiriö.
Tytön vaatteet olivat hyvin likaiset, ulosteen ja virtsan hajuiset. Tytön tarvitsi päästä peseytymään ja vaihtamaan puhtaat vaatteet ylle. Pääsimme viereisen hotellin porttien edustalle, koska hotellin vartijat tulivat sanomaan meille, ettei ole turvallista oleilla kadulla tähän aikaan. Toki pian hotellin työntekijä tuli ihmettelemään toimiamme, ja kehotti hoitamaan kaiken pikaisesti loppuun ja sitten häipymään, sillä hotellin asukkaat häiriintyivät toiminnastamme. Tämä tuntui hieman naurettavalta, sillä satoja ihmisiä asuu Kisumun kaduilla joka ikinen päivä, mutta pahennusta aiheuttaa, jos yhtä heistä yritetään auttaa.
Autoin likaiset vaatteet pois tytön päältä, ja hän alkoi peseytymään vesiämpärin äärellä. Harkkaohjaajani kiinnitti huomiota tytön vartaloon, josta näki, että hän on saanut joskus lapsen. Tytön peseydyttyä ohjaajani kysyi häneltä luo'n kielellä, onko hänellä lapsi, mihin hän vastasi myöntävästi. Kysyttäessä hän kertoi, että lapsi olisi jonkun tädin luona, ja että lapsi olisi nyt 12-vuotias. Tämä ei oikein voi pitää paikkaansa, sillä tyttö olisi siinä tapauksessa ollut 7-vuotias saadessaan lapsen. Hän saattaa muistaa oman ikänsä väärin, lapsen iän väärin tai molemmat.
Kenyan Kidsiltä tuotiin puhtaat ja lämpimät vaatteet tytölle ylle, jotka puimme hänelle. Hän oli jotenkin niin seisahtunut ja fyysisesti heikko, että hän ei olisi saanut itse vaatteita päälleen. Leikkasimme myös hänen kyntensä. Seuraavaksi olimme ihmetyksen edessä, mihin saada hänet yöksi... Keniassa ei ole ymmärtääkseni minkäänlaista julkista järjestelmää, joka huolehtisi ihmisistä jotka ovat joutuneet vaikeuksiin.
Viereisen hotellin vartija oli hyvin ystävällinen mies, ja ehdotti, että kysyisimme hänen kotikirkoltaan, josko he voisivat ottaa tytön yhdeksi yöksi. Että hän saisi katon päänsä päälle, edes hetkeksi. Ajoimme kirkon porttien edustalle, jossa vartija ja harkkaohjaajani neuvottelivat kirkon edustajan kanssa yösijaa tytölle pyytäen. He eivät päästäneet meitä edes portista sisään, joten lähdimme miettimään seuraavaa mahdollisuutta.
Päädyimme etsimään hostellia, mihin saisimme hänet yöksi. Matkalla tyttö oksensi puhtaat vaatteensa jälleen likaiseksi, onneksi otin runsaasti hanskoja ja käsidesiä mukaan. Meillä ei kuitenkaan ollut enää toisia vaihtovaatteita tytölle, puhdistin ne niin hyväksi kuin niissä olosuhteissa vain pystyi. Pahoinvointi saattoi johtua autossa istumisesta tai siitä, kun tyttö sai oikeaa ruokaa syötyään pitkään pelkkiä jätteitä.
Ensimmäisestä hostellista johon menimme, tuli humalainen mies huutelemaan jotain, joten lähdimme suosiolla etsimään seuraavaa paikkaa. Yksi hostelli löytyi, tämäkin vähän hämärän oloinen mutta ei juuri ollut muuta mistä valita. Maksoimme tytölle yhden yön hostellissa, ja annoimme hieman käteistä että hän voisi ostaa itselleen aamiaista. Hyvästelimme tytön, ja tämä jäi hostelliin tyytyväisenä tämänhetkiseen olotilaansa.
On niin valtavan karu fakta, että teimme sillä hetkellä kaiken voitavamme auttaaksemme, mutta silti niin pahuksen vähän. Saatoimme pelastaa tämän tytön yhden illan, mutta huomisesta emme kukaan tiedä. Riittämättömyyden tunne repii, ääni sisällä sanoo että olisi pitänyt pystyä enempään, etsiä tytön perhe, ottaa hänet johonkin asumaan, hoitaa kuntoon. Ja kaikki nämä sadat ja taas sadat ihmiset, jotka eivät päässeet tuona yönä suojaan sateelta, kylmyydeltä ja vaaroilta. Kaikki ne pienet lapset haistelemassa liimaa päihittääkseen nälän ja kylmyyden.
Joskus mielenterveyshoitotyö saattaa olla vain puhtaat vaatteet, ruoka, hygienian hoito ja läsnäolo, tunne siitä että joku välittää. Edes hetken.
Päädyimme etsimään hostellia, mihin saisimme hänet yöksi. Matkalla tyttö oksensi puhtaat vaatteensa jälleen likaiseksi, onneksi otin runsaasti hanskoja ja käsidesiä mukaan. Meillä ei kuitenkaan ollut enää toisia vaihtovaatteita tytölle, puhdistin ne niin hyväksi kuin niissä olosuhteissa vain pystyi. Pahoinvointi saattoi johtua autossa istumisesta tai siitä, kun tyttö sai oikeaa ruokaa syötyään pitkään pelkkiä jätteitä.
Ensimmäisestä hostellista johon menimme, tuli humalainen mies huutelemaan jotain, joten lähdimme suosiolla etsimään seuraavaa paikkaa. Yksi hostelli löytyi, tämäkin vähän hämärän oloinen mutta ei juuri ollut muuta mistä valita. Maksoimme tytölle yhden yön hostellissa, ja annoimme hieman käteistä että hän voisi ostaa itselleen aamiaista. Hyvästelimme tytön, ja tämä jäi hostelliin tyytyväisenä tämänhetkiseen olotilaansa.
On niin valtavan karu fakta, että teimme sillä hetkellä kaiken voitavamme auttaaksemme, mutta silti niin pahuksen vähän. Saatoimme pelastaa tämän tytön yhden illan, mutta huomisesta emme kukaan tiedä. Riittämättömyyden tunne repii, ääni sisällä sanoo että olisi pitänyt pystyä enempään, etsiä tytön perhe, ottaa hänet johonkin asumaan, hoitaa kuntoon. Ja kaikki nämä sadat ja taas sadat ihmiset, jotka eivät päässeet tuona yönä suojaan sateelta, kylmyydeltä ja vaaroilta. Kaikki ne pienet lapset haistelemassa liimaa päihittääkseen nälän ja kylmyyden.
Joskus mielenterveyshoitotyö saattaa olla vain puhtaat vaatteet, ruoka, hygienian hoito ja läsnäolo, tunne siitä että joku välittää. Edes hetken.
Ps. Ihmiset jotka tuonakin iltana pysähtyivät ja auttoivat täydellä sydämellään, löydät täältä:
Kommentit
Lähetä kommentti