Päivä synnärillä


Allu täällä Jambo!

Virallisesti kaikki harkkatunnit on jo kasassa, mutta halusimme silti tehdä ylimääräisen vierailun JOOTRH-sairaalaan, Maternity Wardille. Osa meidän sairaalaharkkaa tehneestä porukastamme oli tehnyt kyseisellä osastolla muutaman päivän visiitin, ja kuullun perusteella halusimme päästä itsekin näkemään minkälainen meno kenialaisella synnytysosastolla on, vaikka varsinaisesti se ei kuulunutkaan vaihdon virallisiin tavoitteisiin.


Päivä alkoi klo 7:30, ja synnytysosastolle mentäessä vastaan kävelee odottavia äitejä mahat pystyssä vaappuen. Herkistyimme pelkästä näystä, kun odottava äiti on vain niin kaunis. Osaston rakenne on simppeli; käytävältä näkee suoraan kahteen potilashuoneiseen, joissa yhdessä huoneessa on sänkyjä noin 10. Mitään yksityisyyttä ei ole, vaan äidit makoilevat vierekkäin, joskus kuulemma jopa samassa sängyssä tilan puutteen takia, ilman mitään väliverhoja. Potilashuoneita on kaksi, joista toisessa on normaalisti edenneiden raskauksien ja synnyttävien lisäksi ennenaikaisesti synnyttämään tulleita äitejä. Toisessa huoneessa oli taas erilaisista komplikaatioista kärsiviä, kuten mm. raskausmyrkytyksestä ja sirppisolutaudista kärsiviä, HIV-positiivisia, malariaa sairastavia, ja lisäksi myös jo synnyttäneitä vauvoineen. 



Aamuraportilla käytiin jokaisen paikalla olevan potilaan tiedot läpi muiden huoneessa olijoiden kuullen. Kierrolla oli mukana koko yövuoron porukka, ja aamuvuoroon tullut henkilökunta opiskelijoineen. Oli huvittava näky, kun yli 20 ihmistä parveilee potilaiden ympärillä osa kuunnellen ja osa muistiinpanoja tehden. Kierron aikana mittailtiin äideiltä verenpaineita ja kuunneltiin sikiöiden sydänääniä. Mahan läpi tunnusteltiin myös vauvojen asentoa.


Raportin jälkeen meidät ohjattiin delivery-tilaan, jossa olikin jo tilanne päällä. Menimme seuraamaan erään kolmekymppisen äidin synnytystä, joka oli kuulemma tämän kolmas lapsi. Äidin ympärillä oli 4 sairaanhoitajaopiskelijamiestä, jotka avustivat synnytystä mm. ”hapsuttelemalla” kovasti mahan päältä saadakseen vauvan etenemään. Missään kohtaa ei lääkäriä näkynyt. Hoitajat tuntuivat myös hoputtavan äitiä, eikä synnytyksen annettu edetä omalla painollaan. Kipulääkkeitä ei myöskään jaeltu, ja äidit ponnistivat lähes äänettä. Oli ihmeellistä todistaa lapsen syntymä ja ensimmäiset rääkäisyt. Ensin lapsi nostetiin hetkeksi äidin rinnalle, jonka jälkeen vauva vietiin heti lämpökaappiin makoilemaan mittauksia varten. Vastasyntyneet saattoivat makoilla kaapeissa pitkiäkin toveja ennen kuin kukaan ehti ja vaivautui tekemään rutiineja. Mietittiin myös, että tällä mentaliteetilla ja tällaisessä ympäristössä vauvojen vaihtumista saattaa joskus tapahtua… Ei myöskään näkynyt, että hoitajat olisivat kiiruhtaneet vauvaa takaisin äidin rinnalle, mutta ei myöskään äitien puolelta tullut toivetta saada lasta heti lähelle. Jotkut äidit tuskin vilkaisivatkaan vastasyntynyttään. 



Synnyttäviä äitejä oli jatkuvalla syötöllä huoneessa. Kun edellinen oli valmis, seuraava jo melkeinpä makoili petillä. Joskus lattialla näkyi äitejä kivusta kaatuneena tai ponnistamassa kun tilaa sängyillä ei ollut. Ei myöskään korostettu lepoa, vaan juuri synnyttäneet ohjattiin samassa tilassa olevaan yhteiskäytössä olevaan suihkuun, ja vuodeosastolle petiin antamaan seuraavalle tilaa.

Oli karskia nähdä, kuinka samassa tilassa valmisteltiin tarvittavat lääkkeet, säilytettiin siivousaineita, moppailtiin, vastasyntyneet siellä kaiken keskellä ja äidit seinustoilla. Seassa käveli vapaasti äitejä odottaen vuoroaan. Aika sekalaiselta ja epäorganisoidulta se koko touhu näytti, mutta hommat hoituivat omalla painollaan. Siisteys ei myöskään ollut huippua, sillä lapsivedet ja veret tahrivat lattiaa taukoamatta, ja siivoojat kävivät luuttumassa lattioita likaisella vedellä. Hanskoja tai käsidesiäkään ei turhaan käytetty…



Eräälle äidille päädyttiin tekemään sektio, ja hänet raahattiin sängyllä yläkertaan leikkausosastolle. Pääsin seuraamaan sitä, ja positiivisena yllätyksenä se näytti menevän melkein jopa oppikirjan mukaan. Potilasohjausta ei tapahtunut erityisen aktiivisesti, mutta täällä sitä ei välttämättä osata edes odottaa. Salissa hääräsi taas tusina tekijää ja opiskelijaa. Äidille tiputettiin menemään nesteitä urakalla ja etsittiin spinaalipuudutukselle paikka. Nuori äiti tärisi kivuista, mutta ei inahtanutkaan missään välissä, teki vain tuskanhiki otsalla ristinmerkin. Aseptiikkaa noudatettiin ja steriiliydestäkin huolehdittiin olosuhteisiin nähden hyvin. Oli lumoavaa nähdä, kuinka siistit viillot tehtiin ja kohta vauva olikin jo kaivettu kaikkien peitteiden ja kalvojen läpi ulos. Vauva vietiin heti pois äidin luota, ja tuotiin vain näytille jonkin ajan kuluttua muutamaksi sekunniksi. Äiti ei ollut erityisen kiinnostunut vauvasta siinä hetkessä. Sektiohaavan kiinniompelemisessa meni kaikista pisin aika, mutta jälki oli siistiä ja huolellista. 

 

Sektion jälkeen oltiin vielä hetki synnytysosastolla, jossa juuri kursittiin kokoon synnytyksessä revenneitä äitejä hoitajaopiskelijoiden toimesta. Ihasteltiin uusia vastasyntyneitä, ja huomasimme, että yhdellä oli hengitysvaikeuksia. Vauva oli harmaan sinertävä ja flegmaattinen, ja käytti hengittäessä apuhengityslihaksia. Rinta kohoili pakonomaisesti ja näytti melkein nikottamiselta. Osoitimme huolemme eräälle hoitajalle, mutta tämä sanoi, että vauva on vain todella väsynyt. Happiletku laitettiin virtaamaan pienen nenästä, mutta tällä ei ollut mitään vaikutusta. Vauvan tilaa ei tutkittu millään tavalla, toivottiin vain parasta ja vastaanotettiin uusia. 


Synnytysosastolla vierailu ei herättänyt niin paljoa onnellisia syntymän näkemisen jälkeisiä tuntemuksia mitä olettaa saattaa. Olo oli välillä ehkä jopa vain väsyneen turhautunut. Äidit eivät nauttineet tai olleet odottavaisia lapsen syntymisestä, vaan se näytti olevan monelle suorittamista ja ”rutiinia”.  Monille hoitajille ja opiskelijoille toiminta oli liukuhihnamaista, eikä osastolla ollut syntymisen tuomaa ”ihmettä” ja herkkyyttä. Toiminnan epäjärjestelmällisyyskin oli turhauttavaa todistaa. Mietimme kuitenkin sitä, että kuinka pitkään toiminnassa pystyisi itse pitämään eloa ja iloa, jos joka päivä saattaisi maailmaan useamman vauvan ja tekisi samat rutiinit joka päivä.

Oli silti kiitollinen olo siitä, että pääsimme näkemään sellaista, mitä Suomessa ei välttämättä pääsisi kokemaan, nimittäin lapsen tuloa maailmaan. Oli se aikamoista… 


Luonnoksissa on tällä hetkellä vielä muutamia postauksia kokemuksistamme täällä. Katsotaan mitä ikimuistoista vielä ehtii viikon aikana tapahtua. 

Vähiin käy!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäätävimmät hetket Keniassa ja asiaa peloista

Hiekkakirppujen poistoa

Gerontologinen harkka Orongo-kylässä